20.12.1999

Syyte Turun käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati Turun käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta 19.9.1995 - 31.10.1996 Turussa tehdystä henkilörekisteririkoksesta. A oli Turussa X Oy -nimisen yhtiön palveluksessa ollessaan tallettanut henkilörekisteriin useita kymmeniä edellisestä työpaikastaan, toisesta vakuutusyhtiöstä, mukanaan tuomiaan vakuutuskirjoja, jotka olivat sisältäneet kyseisiä henkilöitä ja muun muassa B:tä koskevia tietoja, joilla ei ollut ollut asiallista yhteyttä rekisterinpitäjän toimintaan. A oli käyttänyt rekisterin tietoja muuhun kuin lain mukaisesti määriteltyyn käyttötarkoitukseen käyttämällä niitä myydessään vakuutuksia X Oy:n palveluksessa suoramarkkinointikirjein ja puhelinmyyntinä. Edellä kuvatulla menettelyllään A oli loukannut B:n ja muiden rekisteröityjen yksityisyyden suojaa.

A kiisti syytteen.

Käräjäoikeuden tuomio 12.11.1997

Henkilörekisterilain 2 §:n 2 kohdan mukaan henkilörekisterillä tarkoitetaan henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa, jota käsitellään automaattisen tietojenkäsittelyn avulla, sekä sellaista luetteloa, kortistoa tai muuta näihin verrattavalla tavalla järjestettyä henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa, josta tiettyä henkilöä koskevat tiedot voidaan löytää helposti ja kohtuuttomitta kustannuksitta. Henkilörekisterilaissa on lain soveltamisalan ulkopuolelle rajattu ainoastaan henkilötietojen kerääminen, tallettaminen ja käyttö yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin.

A oli myöntänyt, että hän on tuonut nykyiseen työpaikkaansa edellisestä työpaikastaan asiakkaidensa vakuutuskirjoja käyttääkseen niiden osoitetietoja hyväkseen ottaessaan yhteyttä entisiin asiakkaisiinsa. A oli ilmoittanut, että vakuutuskirjoja on ollut parissa kolmessa mapissa. Koska A oli käyttänyt tietoja ansiotoiminnassaan, ei hänen voitu katsoa keränneen ja käyttäneen tietoja henkilökohtaisiin tai tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että kyseessä oli sellainen järjestetty henkilötietoja sisältävä tietojoukko, joka muodosti henkilörekisterilain 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun henkilörekisterin. A oli tallettanut entisiä asiakkaitaan koskevia tietoja mapeissaan tietoisesti hyötymistarkoituksessa, eikä se seikka, ettei hän mahdollisesti ollut mieltänyt tekoa rikokseksi, poistanut teon rangaistavuutta.

Henkilörekisteriin merkittäviksi sai kerätä ja rekisteriin tallettaa ilman rekisteröidyn suostumusta tietoja vain sellaisista henkilöistä, joilla asiakas- tai palvelusuhteen, jäsenyyden tai muun niihin verrattavan suhteen vuoksi on asiallinen yhteys rekisterinpitäjän toimintaan. Henkilörekisterin käytön tuli olla asiallisesti perusteltu rekisterinpitäjän toiminnan ja hallinnon kannalta. Tietojen käyttötarkoitus oli määriteltävä ennen tietojen keräämistä ja tietoja sai käyttää vain tähän ennalta määrättyyn tarkoitukseen. A:n tai X Oy:n ja rekisteröityjen välillä ei ollut asiakassuhdetta, eikä kyseisillä tiedoilla siten ollut ollut henkilörekisterilain tarkoittamaa asiallista yhteyttä A:n tai X Oy:n toimintaan ja A oli käyttänyt henkilörekisterin tietoja muuhun kuin lain mukaisesti määriteltyyn tarkoitukseen.

A:n keräämät ja tallettamat tiedot aiemman työnantajansa asiakkaista eivät olleet yleisesti saatavissa. Rekisteröidyt eivät olleet antaneet A:lle suostumustaan heitä koskevien tietojen tallettamiseen ja käyttöön X Oy:n toiminnassa. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A oli toiminnallaan loukannut B:n ja muiden rekisteröityjen yksityisyyden suojaa.

Rangaistusta mitattaessa käräjäoikeus otti huomioon sen, että A:lle oli aiheutunut teon johdosta jo muita haitallisia seurauksia ja tuomitsi A:n henkilörekisteririkoksesta rikoslain 38 luvun 9 §:n 1 ja 4 kohdan nojalla 40 päiväsakkoon.

Turun hovioikeuden tuomio 11.5.1998

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui:

A:n mukaan vakuutuskirjat eivät muodostaneet henkilörekisteriä, koska niitä oli ollut vain muutama ja ne eivät olleet olleet missään loogisessa järjestyksessä.

A oli kertonut, että vakuutuskirjoja oli ollut parissa kolmessa mapissa. Hovioikeus piti tätä riittävänä selvityksenä siitä, että vakuutuskirjoja oli ollut syytteessä mainitut useita kymmeniä. Epäselväksi oli jäänyt, olivatko vakuutuskirjat mapeissa jossakin systemaattisessa järjestyksessä. Hovioikeus kuitenkin katsoi, ettei tällä ollut asiassa merkitystä, koska muutaman mapin sisältämästä tietojoukosta tiedot joka tapauksessa olivat helposti ja kohtuuttomitta kustannuksitta löydettävissä.

A:n mukaan hänen teoltaan puuttui tahallisuus, koska hän ei ollut tahallisesti pyrkinyt loukkaamaan B:n yksityisyyden suojaa. A:lla oli ollut muistikirjassaankin B:tä koskevia tietoja.

A oli tietoisesti tallettanut entisen työnantajansa asiakkaiden tietoja ja käyttänyt niitä hyötymistarkoituksessa ansiotoiminnassaan uuden työnantajan palveluksessa ollessaan. A:n oli täytynyt ainakin mieltää, että hänen tekonsa loukkaa B:n ja muiden asianomistajien yksityisyyden suojaa. A ei ollut kiistänyt tallettaneensa B:n vakuutuskirjan tietoja ja käyttäneensä niitä toiminnassaan. Merkitystä ei ollut sillä, oliko A:lla B:tä koskevia tietoja myös muistikirjassaan.

A oli kiistänyt loukanneensa B:n tai muiden tuntemattomiksi jääneiden asianomistajien yksityisyyttä. Hän oli aiemmin käynyt B:n kotona ja hänellä oli sen vuoksi B:tä koskevia tietoja hallussaan. Lähettämällä tarjouskirjeen A ei käsityksensä mukaan ollut voinut loukata B:n yksityisyyden suojaa.

A:n hallussa oli hänen aikaisemmalla työpaikallaan ollut asiakkaidensa vakuutuskirjoja. Ottamalla näitä vakuutuskirjoja mukaansa ilman vakuutuksenottajien suostumusta toiseen työpaikkaan siirtyessään ja käyttäessään vakuutuskirjojen tietoja siellä A oli menetellyt henkilörekisterilain säännösten vastaisesti. A ei ollut väittänytkään, että hänellä olisi ollut B:n tai muiden vakuutuksenottajien suostumus menettelylleen. Yleisen elämänkokemuksen mukaan vakuutuskirjat sisältävät henkilön yksityiselämää koskevia tietoja. Kun A oli tallettanut vakuutuskirjoja niin, että ne muodostivat henkilörekisterin ja käyttänyt rekisterin tietoja vakuutusten markkinoinnissa, hän oli loukannut B:n ja muiden asianomistajien yksityisyyttä.

Näillä ja käräjäoikeuden muutoin lausumilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Hovioikeudenneuvos Nikula: Henkilörekisterilain 2 §:n 2 kohdan määritelmän ja sen valmistelua koskevien asiakirjojen perusteella oli epäselvää, voidaanko A:n säilyttämiä vakuutuskirjoja tai vakuutuskirjojen jäljennöksiä, joita oli näytetty olleen kahdessa tai kolmessa mapissa sattumanvaraisessa järjestyksessä yhteensä muutamia kymmeniä, pitää lain tarkoittamana henkilörekisterinä. Laki edellytti, että asiakirjat on järjestetty "luetteloon tai kortistoon verrattavalla tavalla". Pelkkä asiakirjojen mapittaminen ei ehkä tehnyt niistä henkilörekisteriä. Lisäksi lain säännöksistä ja sanasta "rekisteri" voitiin päätellä, ettei aivan vähäinen määrä asiakirjoja muodostanut rekisteriä. Missä raja kulkee, oli epäselvää. Yksiselitteistä rajaa ei voitane edes asettaa.

A:lle oli vaadittu rangaistusta vain tahallisesta rikoksesta. A:n säilyttämät asiakirjat olivat sisältäneet tietoja hänen entisistä asiakkaistaan. Syyte tarkoitti sitä, ettei A olisi työpaikan vaihdoksen jälkeen saanut enää säilyttää kyseisiä asiakirjoja eikä käyttää niiden sisältämiä tietoja markkinoidessaan vakuutuksia uuden työnantajansa lukuun. Syyttäjän lausuman mukaan A ei olisi menetellyt laittomasti, jos hän olisi käyttänyt vakuutusten markkinoinnissa muistitietojaan tai omia muistiinpanojaan.

Näillä perusteilla Nikula katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi toimiessaan syytteessä kerrotuin tavoin tahallaan menetellyt vastoin henkilörekisterilain säännöksiä, minkä vuoksi hän hylkäsi syytteen ja vapautti A:n rangaistuksesta.

Perustelut

Vakuutusmyyjänä toiminut A on 19.9.1995 - 31.10.1996 Turussa X Oy nimisen yhtiön palveluksessa ollessaan pitänyt hallussaan edellisestä työpaikastaan Y:stä tuomiaan vakuutuskirjojen jäljennöksiä, joita hän on käyttänyt hyväkseen pyrkiessään myymään vakuutuksia suoramarkkinointikirjein ja puhelimitse. Vakuutuskirjojen jäljennöksiä on A:n kertoman mukaan ollut kaikkiaan kaksi tai kolme mapillista, yhteensä useita kymmeniä. Jäljennökset ovat A:n mukaan olleet mapeissa sattumanvaraisessa järjestyksessä.

Henkilörekisterilain (471/1987) 2 §:n 2 kohdan mukaan henkilörekisterillä tarkoitetaan henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa, jota käsitellään automaattisen tietojenkäsittelyn avulla, sekä sellaista luetteloa, kortistoa tai muuta näihin verrattavalla tavalla järjestettyä henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa, josta tiettyä henkilöä koskevat tiedot voidaan löytää helposti ja kohtuuttomitta kustannuksitta. Saman rekisterin eri sukupolvia ja tulosteita ei kuitenkaan voida pitää erillisinä rekistereinä niin kauan kuin ne ovat rekisterinpitäjän hallussa ja niitä käytetään asianomaisen rekisterin käyttötarkoituksen mukaisesti.

Henkilörekisterilaki siihen tehtyine muutoksineen on kumottu 1.6.1999 voimaan tulleella henkilötietolailla (523/1999). Tässä asiassa sovelletaan kuitenkin ottaen huomioon rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n säännökset tekohetkellä voimassa olleita henkilörekisterilakia ja rikoslain 38 luvun 9 §:ää (578/1995) sellaisena kuin se oli ennen 1.6.1999 voimaan tullutta lain muutosta (525/1999).

A:n luvatta haltuunsa ottamien ja uuden työnantajan palveluksessa käyttämien vakuutuskirjojen jäljennökset ovat muodostaneet henkilötietoja sisältävän tietojoukon. Jäljennösten lukumäärä huomioon ottaen kutakin vakuutettua koskevat tiedot ovat olleet helposti ja kohtuuttomitta kustannuksitta löydettävissä. Tietojoukko on ollut tuloste Y:n laillisesti pitämästä henkilörekisteristä, johon oli kyseisen yhtiön toimintaa varten kirjattu tietoja yhtiön asiakkaista. Viedessään vakuutuskirjojen jäljennösten sisältämän tietojoukon laillisen rekisterinpitäjän hallusta ja käyttäessään sitä edellä kuvattuun tarkoitukseen A on muodostanut uuden henkilörekisterin.

Tapaukseen sovellettavan rikoslain 38 luvun 9 §:n mukaan se, joka henkilörekisterilain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti tallettaa henkilörekisteriin tietoja sellaisista henkilöistä, joilla ei ole asiallista yhteyttä rekisterinpitäjän toimintaan tai joka käyttää henkilörekisteriä tai sen tietoja muuhun kuin lain mukaisesti määriteltyihin käyttötarkoituksiin ja siten loukkaa rekisteröidyn yksityisyyden suojaa tai aiheuttaa hänelle muuta vahinkoa tai olennaista haittaa, on tuomittava henkilörekisteririkoksesta.

Henkilörekisterilain 5 §:n 1 momentin mukaan henkilörekisteriin merkittäviksi saa kerätä ja rekisteriin tallettaa ilman rekisteröidyn suostumusta tai tietosuojalautakunnan lupaa tietoja vain sellaisista henkilöistä, joilla asiakas- tai palvelusuhteen, jäsenyyden tai muun niihin verrattavan suhteen vuoksi on asiallinen yhteys rekisterinpitäjän toimintaan, jollei rekisterin pitäminen johdu rekisterinpitäjälle säädetystä taikka lain tai asetuksen nojalla määrätystä tehtävästä. Kuitenkin saman lain 5 §:n 4 momentin mukaan muun muassa suoramainontaa, puhelinmyyntiä ja muuta suoramarkkinointia varten saa 1 momentin estämättä kerätä ja tallettaa henkilötietoja henkilörekisteriin. Tällaisten henkilörekisterien käytöstä sekä niihin talletettavista tiedoista on säädetty tarkemmin henkilörekisteriasetuksella (476/1987). Henkilörekisteriasetuksen 4 §:n 2 kohdan mukaan suoramainontaan, puhelinmyyntiin tai muuhun suoramarkkinointiin taikka osoitepalveluun käytettävään henkilörekisteriin saa henkilörekisterilain 5 §:n 1 momentin estämättä kerätä ja tallettaa henkilötietoja, jos henkilörekisteri sisältää tiedot vain rekisteröidyn nimestä, osoitteesta, puhelinnumerosta, arvosta tai ammatista, iästä, sukupuolesta ja äidinkielestä eikä se kattavuutensa ja käyttötapansa vuoksi vaaranna valtion turvallisuutta.

A:n hallussa olleiden vakuutuskirjojen jäljennösten sisältämistä tiedoista ei ole esitetty selvitystä. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että A:n pitämä henkilörekisteri olisi sisältänyt muita kuin henkilörekisteriasetuksen 4 §:n 2 kohdassa mainittuja, suoramarkkinoinnin yhteydessä kerättäväksi ja talletettavaksi sallittuja tietoja ja että A näin ollen olisi menettelyllään loukannut rekisteröityjen yksityisyyden suojaa. A:n ei ole väitettykään aiheuttaneen toiminnallaan muuta vahinkoa tai olennaista haittaa.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n mukaan valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos syyttäjän syyte hylätään. Lainkohtaa sovelletaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta annetun lain (107/1998) voimaantulosäännöksen mukaan 1 päivästä tammikuuta 1999. Kun laissa ei ole toisin säädetty, lainkohtaa on sovellettava siinäkin tapauksessa, että oikeudenkäynti on tullut vireille ennen tuota päivää. Kun syyttäjän syyte A:ta vastaan on hylätty, valtio on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n mukaan velvollinen korvaamaan hänen kohtuulliset oikeudenkäyntikulunsa jutussa.

Lainkohdat

Rikoslaki 38 luku 9 § (578/1995) Henkilörekisterilaki (471/87) 2 § 1 momentti 2 kohta, 5 § 1 momentti ja 4 momentti (387/94) Henkilörekisteriasetus (476/87) 4 § 2 kohta Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 9 luku 1 a § (107/1998)

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Syyte hylätään ja A vapautetaan hänelle tuomitusta rangaistusseuraamuksesta.

Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen korvauksena 13 500 markkaa ja sille korkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.